Virkkala de Vocht arkkitehtien tulevaisuusvisio listaa ainesosat, joista koostuu tulevaisuuden ekososiaalista hyvinvointia tukeva asuminen.

Tulevaisuuden asuminen on hyvän omantunnon asumista ja elämistä. Henkinen hyvinvointimme kasvaa, kun voimme elää ja asua tietäen että elämäntapamme ja toimintamme ei kuormita maapalloa yli sen kantokyvyn. 2000-luvun ympäristöongelmien kolmoiskriisiin – ilmaston lämpeneminen, materiaalien liikakäyttö ja luontokato – on löytynyt riittävät ratkaisut. Turha energian ja materiaalien tuhlaus on lopetettu, ja ihmiset arvostavat kotiaan ja asuinympäristöään. Materian jatkuva kierto näkyy myös rakennetussa ympäristössä.

Hyvän asumisen resepti on määritelty pohjautuen Sofia de Vochtin työhön kaupunkisuunnittelijana ja Inari Virkkalan työhön kohtuuhintaisen asuminen rakennuttajana. Expo2100 -näyttelyhankkeen tutkimusvaiheen aikana suunnittelijat analysoivat tulevaisuuden megatrendejä, herkistivät itsensä heikoille signaaleille ja testasivat ajatuksiaan tulevaisuudesta eri alojen asiantuntijoiden kanssa. 2100-luvun hyvän asumisen ainekset määriteltiin yhdistämällä tulevaisuuden ennakointia ihmisen hyvinvoinnin perustarpeisiin ja ennakoimalla teknisen kehityksen mahdollisuuksia ja vaikutuksia rakennettuun ympäristöön.

Resepti tulevaisuuden hyvään asumiseen, 10 ainesosaa:

• Asunto ensin, asunto on ihmisoikeus
• Positiivinen yhteisöllisyys: jaetut tilat ja resurssit vähentävät yksinäisyyttä
• Elämä biopohjaisessa kiertotaloudessa
• Päästötön energiantuotanto ja hiljainen liikenne
• Vehreät kaupungit osana luontoa
• Asumiseen liittyy aina yhteys ulkotilaan
• Rakennuksilla rikastava suhde kaupunkitilaan ja kaupunkiin
• Hoiva on hajautettu laitoksista asumisen yhteyteen
• Säilytystilojen sijaan tuotantotilaa, henkilökohtaisesti optimoitu talotekniikka
• Meetversumilla yhteys avaruussiirtokuntiin

Työn visualisointikuvan laati Areality ja Sergio Rod Gorostizaga ja videonanimaatiot Joonas Hyvönen. Työtä varten haastattelimme seuraavia asiantuntijoita: palvelumuotoilija Merja Lang, tutkija Lotta Junnilainen, asunto-ohjelmapäällikkö Hanna Dhalmann, muotoilija Mikko Kutvonen ja kirjailija Emmi Itäranta, joka myös kirjoitti neljä fiktiivistä kurkistusta tulevaisuuden ihmisen elämään.

“Niittypolku rasahtelee kenkien alla, ympärillä tuoksuvat lehmuksenkukat ja yön kosteus. Alkukesän aamut ovat parasta aikaa kävellä töihin. Kaupunkimetsä on vielä viileä ympärillä, rakennukset häälyvät isoina unisina eläiminä vihreissä varjoissa runkojen takana. Taivaalla ei näy vielä yhtäkään kuljetinta. Rusakko pysähtyy tuijottamaan minua vähän matkan päässä, loikkii sitten tiehensä ja katoaa sammalen peittämän kaatuneen rungon taakse. Kaupunginosamme yhteisellä vaateverstaalla ei ole vielä muita. Valot syttyvät työpisteeni ylle, kun astun sisään. Yön aikana automaatio on lajitellut pisteelleni päivän työt ja aloitan kiireisimmästä: kerroksittain paikatut ja kirjaillut vuosikertafarkut, jotka omistaja haluaa levennyttää sopiviksi. Kun asetan niitä eteeni työpöydälle, ovi kilahtaa ja uusi asiakas astuu sisään. Hänellä on kädessään höyryävä termosmuki ja minikuljettimessa kasa vaatteita. ”Huomenta”, tervehdin. ”Mitäs teille tuunataan?”.”

1. Asunto ensin, asunto on ihmisoikeus

Kansainvälisesti yhtenäinen lainsäädäntö takaa kaikille asumisen minimitason, jonka varaan muu elämä rakennetaan.

Ihmisen fyysisistä, henkisistä ja sosiaalisista perustarpeista lähtevä asuntomitoitus mahdollistaa sekä valitun yksityisyyden, että sosiaalisen vuorovaikutuksen. Asunnot on suunniteltu siten, että niiden yhteydessä on aina mahdollisuus sosiaaliseen vuorovaikutukseen, joko pienasunnon vyöhykkeiden tai asuntoon liittyen jaettujen tilojen kautta.

Ihmisten hyvinvointia lisää tilan omistajuuden kokemus ja mahdollisuus heijastaa omaa indentiteettiä fyysiseen ympäristöön. Rakennukset on suunniteltu kiertotalouden periaatteita noudattaen kerroksittain siten, että asukasta lähimmät kerrokset, kalusteet ja seinäpinnat ovat helposti uusittavissa ja personoitavissa.

Joustavien hallintamuotojen ansiosta on mahdollista vuokrata tiloja vyöhykkeittäin omien toiveiden ja tarpeiden sekä monimuotoisten uudisperheiden vaihtelevien kokoonpanojen mukaan.

Teknologinen kehitys, robotiikka ja automaatio ovat tehneet asumisesta lähes täysin esteetöntä, mikä on ollut tärkeää ihmisten eläessä yhä pidempään.

2. Jaetut tilat ja resurssit luovat kohtaamisen mahdollisuuksia ja vähentävät yksinäisyyttä

Perhesuhteet ja muodostelmat ovat yhä monimuotoisempia, joten joustavat ja vyöhykkeisesti suunnitellut asuintilat luovat joustavia mahdollisuuksia elämälle. Mahdollisuus muokata asunnosta erilaisia versioita, liittää asuntoon tiloja rungon ulkopuolelta tai vapauttaa asunnon tiloja yhteistiloiksi huomioidaan jo suunnitteluvaiheessa.

Myös yksinasujien määrä kasvaa läpi 2000-luvun. Oman yksityisen tilan lisäksi asuinrakennuksissa on elämää rikastavaa, sosiaalista vuorovaikutusta tarjoavia moninaisia tiloja. Digitaalisten alustojen avulla tilojen saatavuus ja hallinta seuraa vaihtuvia tarpeita joustavasti. Asuintalon kulkutilat yksityisiin tiloihin suunnitellaan huolellisesti niin, että kulkureittien varrelle syntyy luontevia kohtaamisen paikkoja ja matalan kynnyksen yhteistiloja.

Yksityisimmät tilat (lepo, seksi, peseytyminen) vaihettuvat jaetumpien tilojen kanssa. Osa nykyisin omassa asunnossa tehtävistä asioista, kuten kokkaaminen ja vieraiden kestitseminen, voidaan tulevaisuudessa tehdä yhteisissä tiloissa. Yhteiset tilat on suunniteltu ja mitoitettu huolellisesti niin, että yhteisöllisyys on mahdollista ja positiivista, muttei pakotettua eikä elämää rajoittavaa. Kotitalousrobotit ratkaisevat yhteisökeittiöiden ikiaikaisen pulman: kenenkään kokkauksen jäljet eivät jää ärsyttämään seuraavaa käyttäjää.

3. Elämä biopohjaisessa kiertotaloudessa

Rakennuksia korjataan ja tarvittaessa esteettisesti uudistetaan, mutta rakennusrunkoja puretaan enää harvoin. Uudismateriaalien tuotannossa on siirrytty kokonaan biopohjaiseen tuotantoon ja valmistukseen. Neitseellisestä maaperästä tuotettujen mineraalisten uudismateriaalien, betonin, teräksen ja poltettujen tiilien, hyödyntäminen nähdään eettisesti kestämättömäksi. Eettisesti ei pidetä oikeana hyödyntää satoja tai vain kymmeniä vuosia käytössä oleviin rakennuksiin rakennusmateriaaleja, joiden muovautuminen maapallolla ja lähiavaruudessa on kestänyt miljardeja vuosia.

Biopohjaisten rakennusmateriaalien valmistaminen vie edelleen huomattavasti resursseja. Uudisrakentamisen isoa hiilipiikkiä pyritään välttämään kierrättämällä rakennukset, erityisesti niiden rungot ja muut rakennusosat lähes loputtomiin.

Jakamistalous kehittyy sitä tukevien teknologioiden avulla. Esineiden ja asioiden hankkiminen vuokraamalla tai lainaamalla on yleisempää kuin materiaalisen resurssin suora omistaminen.

Biopohjaisten materiaalien loppusijoitus esimerkiksi hiilenä maanparannusaineeksi palauttaa maaperään sieltä teollisella ajalla vapautunutta hiiltä.

2000-luvun aikana materiaalien ja mineraalien hyödyntämiseen muilta taivaankappaleilta suuntautui merkittävää kiinnostusta, mutta yhteiskunnallisen keskustelun seurauksena laaditun eettisen koodiston mukaisesti kunkin taivaankappaleen tulee pärjätä pitkälti omilla resursseillaan.

4. Päästötön energiantuotanto ja liikenne

Energia tuotetaan kokonaan uusiutuvasti. Uusiutuva energiantuotanto on osin hajautettu valtaviin tuulifarmeihin merialueilla. Erityisesti maalämpöä hyödynnetään paikallisesti ja hajautetusti. Tehokas biopohjainen energiavarastointi tasaa uusiutuvan energian tuotantovaihteluja.

Tulevaisuudessa henkilö- ja tavaraliikenne on optimoitua, kutsupohjaista joukkoliikennettä. Ajoneuvot ovat pienempiä ja osa kuljetuksesta tehdään ilmassa, eikä katualuetta enää tarvita samassa määrin. Kulkuneuvojen jaettu omistaminen on tehostanut huomattavasti sähkökulkuneuvoihin tarvittavaa materiaalimäärää. Sähköakkujen raaka-aineet kierrätetään täysin.

Liikenne on lähes äänetöntä, ja tekee kaupungeissa elämisestä miellyttävää. Nopeimmin liikkuu tyhjiömetro, joka operoi myös suurimpien kaupunkien välillä. Yli kahden tunnin matkoille hypätään sähkölentokoneisiin. Automaattiliikenne on oppinut täysin turvalliseksi, kuolemaan johtavia onnettomuuksia ei enää tapahdu. Kaupungeissa arjen toiminnot sijoittuvat 15 minuutin kävelysäteelle toisistaan.

5. Vihreät kaupungit osana luontoa

Kaupungit viherretään jälleen aktiiviseksi osaksi muuta luontoa. 2020-luvulla kaupunkien pinta-alasta noin neljäsosa oli asfaltoitua katualuetta. Kun liikenne on tehokkaampaa, suuresta osasta katupäällysteita voidaan luopua.

Läpäisemättömät kovat pinnat on valtaosin purettu ja urbaania maaperää herätetty jälleen henkiin. Puiden lehvästöt varjostavat kesäaikaan rakennuksia liialta lämpenemiseltä. Luonto on läsnä arjessa: puiden varjot heijastuvat kauniisti asuntojen seinille. Asukkaiden viljelymahdollisuudet ja mahdollisuus työntää kädet multaan pihoilla, parvekkeilla ja luhtikäytävissä altistaa kaupunkiasukkaat monipuolisemmalle mikrobikannalle, minkä seurauksena allergiat ovat lähes hävinneet.

Kaupungit ovat tärkeitä asuinpaikkoja ihmisten ohella lukuisille muille lajeille. Asuinrakennuksiin ja -kortteleihin on integroitu koteja ja asuinpaikkoja linnuille, pörriäisille ja muille eliöille. Eläinten pesiä rakennuksissa ei vieroksuta, vaan lintuja ja pieniä nisäkkäitä varten integroidaan julksivuihin koloja ja pönttöjä.

6. Asumiseen liittyy aina yhteys ulkotilaan

Tulevaisuuden kerrostaloasuminen on kuin nykypäivän rivitaloasumista. Asuminen ja eläminen laajenee kotiin liittyviin ulkotiloihin, jotka on suunniteltu mikroilmastoltaan sopiviksi sekä kylminä että kuumina vuodenaikoina.

Asuntoon liittyy vyöhykkeittäin erilaisia ulkotiloja. ”Katu” tarjoaa mahdollisuuden anonyymiin kaupunkilaisuuteen, ”etupiha” vuorovaikutukseen naapurien kanssa ja ”takapiha” omaan rauhaan ja palautumiseen. Parvekevyöhykkeet ja kasvillisuus suojaavat asuintiloja ylikuumenemiseltä sekä luovat yksityisyyttä, samoin kuin kehittyneet lasityypit, joissa lasin läpinäkyvyyttä on mahdollista säädellä.

Eläminen vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa on yhä arvostetumpaa. Luonnonvalon hyödyntäminen asunnoissa on maksimoitu. Näkymiä asunnoista avataan aina useampaan kuin yhteen ilmansuuntaan.

Olemassaoleviin rakennuksiin on rakennettu runsaasti parvekkeita ja parannettu sisä- ja ulkotilojen yhteyksiä.

7. Rakennuksilla rikastava suhde kaupunkitilaan ja kaupunkiin

Rakennusten liittyminen katuun on pehmeä ja huokoisa. Autoteiden kaventaminen mahdollisti laajojen parvekevyöhykkeiden rakentamisen olemassaoleviin rakennuksiin. Uusien parvekevyöhykkeiden lisääminen on luonut kaupunkien maantasoon arkadeja ja siten pitkiä sääsuojattuja kävelyreittejä ja parantanut asuntojen joustavuutta ja lämmönsäätelyä. Suuret ikkunat tuovat asuntoihin luonnonvaloa. Asuintiloihin liittyvillä uusilla parvekkeilla ja luhtivyöhykkeillä oleskelu luo sosiaalista turvallisuutta ja elämää myös katutiloihin. Rakennusten maantasokerrokseen sijoittuvat yhteis- ja kokoontumistilat, sekä esimerkiksi korttelitoimistot.

“Käyn alakerran vaihtamossa huvikseni melkein joka päivä. Tänään palautan viikonlopuksi lainaamani kasviemulgaattorin. Asetan pistokkaan kasvihyllylle, enkelinsiiven, ja valikoin mukaan kultaimarteen. Vaihto rekisteröityy automaattisesti tililleni. Huoneen toisessa päässä teini etsii hologrammivanhempiensa kanssa urheilutavaraosastolta jalkapallovarusteita pieneksi jääneiden tilalle. Siivousrobottijärjestelee astiahyllyjen lautasia. Vastapäisen talon kattoviljelmillä näkyy perheitä hoitamassa kasvimaata ja kiinnittämässä kylttejä palstoihin: proteiiniperunaa, kultapapuja, kesäkurpitsaa. Uuden yläkerroksen korkean ikkunan takana hoivakodin asukkaat kastelevat viherhuoneen kasveja, toiset istuvat tuoleissaan torkkumassa. Kissa nuuhkaisee ruokailutilaa puhdistavaa hoivarobottia, hyppää sitten iäkkään naisen syliin. Naisen käsi kohoaa silittämään, he ovat tuttuja vanhastaan. Vien imarteen isoisoäidille myöhemmin. Sellaista viherhuoneessa ei vielä ole.”

8. Hoiva on hajautettu laitoksista asumisen yhteyteen

Ihmisen eliniän pidentyessä jokaisella voi olla samanaikaisesti elossa useita sukupolvia isovanhempia. Keveiden biopohjaisten materiaalien avulla hoivakoti-laajennuksia voidaan rakentaa olemassaolevien rakennusten sekä korttelien katoille ja yläkerroksiin. Vanhusten asuminen ja lasten päiväkotitoiminta ovat helposti yhdistettävissä aikuisten arkeen. Työikäiset ja lapset voivat tavata bonusvanhempiaan, isovanhempiaan ja isoisovanhempiaan usein, koska nämä asuvat yhä useammin samassa asuinkorttelissa muun perheen kanssa.

Ihminen-robotti-työparit työskentelevät tiimeinä. Hoivarobotit huolehtivat raskaimmista ja ikävimmistä työtehtävistä, jolloin ihmiset voivat keskittyä hoivan sosiaaliseen puoleen. Robotiikka ja automaatio ovat tehneet mahdolliseksi paluun pieniin, kodinomaisiin hoivayksiköihin. Sairastuessa ei tarvitse lähteä kotoa, ja hoito tulee kotiin pääosin virtuaalisesti.

9. Säilytystilojen sijaan tuotantotilaa, henkilökohtaisesti optimoitu talotekniikka

Oman ruuan kasvattaminen ja tarvikkeiden tulostaminen 3D-tulostimilla hajauttaa valmistuksen lähelle loppukäyttäjiä. Lähes kaikki tarvikkeet luodaan biologisesti kasvattamalla tai 3D-tulostamalla erilaisin savi-, bio- ja mycelium-seoksin. Kulutuskeskeinen elämäntapa ja identiteetin ilmentäminen materialla on jäänyt historiaan.

Lähituotantoon voidaan luontevasti hyödyntää tyhjentyneitä pysäköintihalleja, koska kaupunkiympäristöjen sekoittumisen kasvun vähentämä liikkumistarve ja itse ajavien autojen ja jaettujen liikennevälineiden käyttö teki suuresta osasta ajoneuvojen säilytystiloista, pysäköintiloista, tarpeettomia.

Sovellukset optimoivat niin yksillöllistä ruokavaliota kuin talotekniikkaa. Sisätilaa ei lämmitetä kokonaisuudessaan, vaan asukkaan läheisyyteen säädellään sopiva lämpötila, äänimaisema ja valaistus – esimerkiksi kohdistamalla lämpösäteilyä ihmisen iholle.

Paikallinen ruuan kasvatus ja tulostus mahdollistaa kullekin optimoidun yksilöllisen ruokavalion. Herkkuhetkinä tästä luonnollisesti joustetaan.

“Pitsaperjantai valitettavasti peruttu, tulostin kaputt, lähetän viestin taloyhtiön viestivirtaan. Huoltohenkilö vilkuilee hologrammimallia, kääntelee lokeroita auki, irrottelee letkuja ja pyyhkäisee kuivuneita taikinamurenia lattialle. ”Ahaa!” Hän heilauttaa rinnalle valahtaneen pitkän lettinsä takaisin selkään, lähettää laitteen uumeniin robottipuhdistimen, joka tonkii sieltä möykyn kuivunutta tomaattikastiketta. ”Tarttis huoltaa vähän useammin”, hän sanoo. ”Ettei tule näitä tukoksia.” ”Ollaan kyllä käytetty ihan ohjeen mukaan”, puolustaudun pitsavastaavan auktoriteetillani. ”Ei ne ohjeet kaikkea kerro”, huoltoihminen sanoo. ”Mutta nyt on taas kunnossa. Että ei kun paistamaan.” Kiitän hänen etääntyvää selkäänsä ja sanelen uuden viestin: Yläkerroksen yhteisparvekkeen pitsatulostin toimii jälleen. Tulostan vegesalamia, muuten omat täytteet mukaan. Alkuilta on lämmin, pääskyset leikkaavat vaaleaa taivasta.”

10. Meetversumilla yhteys avaruussiirtokuntiin

Tekoäly ja automaatio vastaavat tulevaisuudessa valtavasta määrästä toimintoja, joihin 2020-luvun ihminen joutuu käyttämään aikaa ja aivokapasiteettiaan. Digitaalinen ja automaattinen tiedonhallinta mahdollistaa yhä suuremman monimutkaisuuden ja tekee esimerkiksi monitoimintaisen kaupungin suunnittelusta ja ohjelmoimisesta helppoa.

Rakennuksissa virtuaalinen maailma ja vuorovaikutus ovat jatkuvasti läsnä, mutta tulevaisuuden digitaaliseen kulttuuriin kuuluu olennaisena myös se, että virtuaalinen ympäristö osataan sammuttaa ja keskittyä läsnäoloon fyysisessä ympäristössä.

Meetversumissa ollaan yhteydessä avaruussiirtokuntiin. 2020-luvulla on ennakoitu, että ihminen käy Marsissa 2040-luvulla, joten 2100-luvulla Marsissa tai muilla taivaankappaleilla voi jo olla pysyviä tukikohtia. Avaruuden tiivis asuminen on opettanut avaruuselämää kokeneet elämään absoluuttisessa kiertotaloudessa maapallollakin. Materiaalinen omaisuus on menettänyt monille merkityksensä. Omaisuutta on mahdotonta kuljettaa avaruusmatkoilla, kun jokaisella painogrammalla on hintansa. Yllättäen avaruussiirtokuntien asuinympäristöt muistuttavat monin tavoin maan 2000-luvulla paranneltuja vehreitä kaupunkiympäristöjä. Olemme onnistuneet luomaan niin hyviä kaupunkeja, että haluamme asua niin myös muilla taivaankappaleilla.

Kun ajattelemme elämää Marsissa, ajattelemme niukkaa ja materiaaleja säästävää elämäntapaa. Ajattelemmeko vastaavasti, että maapallon materiaalit on tehty meille tuhlattaviksi?

“Asuinkerroksemme meetversumihuoneen ovi liukuu kiinni takanani ja seinän peittävä ruutu syttyy. Istuudun sohvalle sitä vastapäätä. ”Toista viesti”, sanon. Pikkusisko istuu olomakuuhuoneessaan. Viherseinä rönsyää taustalla, ikkunan takana sininen taivas näyttää tomuiseltaaivan oikealta. Sisko työntää tumman hiussuortuvan korvan taakse, kertoo lasten kuulumiset: Nina on aloittanut puutarhakerhon, Elia parantunut vatsataudista. ”Marsin kevyempää painovoimaa on joskus ikävä”, sisko sanoo. ”Mutta oli hyvä päätös muuttaa tänne.” Osiris kipittää hänen jalkoihinsa puruluu suussa, heilauttaa häntäänsä ja haukkuu kimakasti. ”Viesti pian. Olet rakas.” Ruutu sammuu tummaan energiansäästötilaan. Matkalla asuntooni pysähdyn pitsantuoksuun yhteisparvekkeella, etsin taivaalta muita sinisemmän kirkkaan tähden, joka on oikeasti planeetta. Nostan käteni ja vilkutan sitä kohti, siskolle.”