Prologi

Jos kaikki kuluttaisivat kuin suomalaiset, tarvitsisimme lähes neljä maapalloa. Kilvoittelu jatkuvasta elintason noususta on johtanut läntisen yhteisömme eksistentiaaliseen kriisiin, jonka seurauksilta ei voi enää ummistaa silmiään. Pallo ei yksinkertaisesti kestä nykyisiä elintapojamme: huomattava osa ympärivuotisesta jääpeitteestä on jo kadonnut, meriveden nousu uhkaa rannikkoja, tuholaisten ja tautien määrä lisääntyy, sään ääri-ilmiöt ovat yleistyneet ja vaikeuttavat ruoantuotantoamme, jopa miljoonan lajin arvellaan olevan sukupuuton partaalla…¹

Rakentaminen ja rakennusten ylläpito kuuluvat merkittävimpiin päästöjen aiheuttajiin. Rakennusala kuluttaa puolet luonnon raaka-aineista ja 40 prosenttia energiasta sekä tuottaa yli kolmanneksen kaikista kasvihuonepäästöistä ja 30 prosenttia syntyvästä jätteestä.² Voisi kuvitella, että näin suurilla panostuksilla elämämme ottaisi suuria harppauksia parempaan suuntaan. Tutkimukset toisensa perään ovat kuitenkin osoittaneet, ettei yhteiskunnan onnellisuus ole lisääntynyt aineellisen kulutuksen kasvaessa.³ Pikemmin kokemus liiallisista mahdollisuuksista saattaa tuottaa riittämättömyyden tunnetta ja kokemusta merkityksettömyydestä. Globaalit huolenaiheet painavat meitä raskaana taakkana.⁴

Ihmisen perustarpeet ovat yksinkertaisia, eivätkä ne ole muuttuneet merkittävästi vuosisatojenkaan saatossa. Rakentaminen vastaa moniin psykologi Maslow’n tarvehierarkian mukaisiin välttämättömyystarpeisiin, kuten hygienian, suojan tai ruokahuollon järjestämiseen.⁵ Asumisen viihtyvyystekijöillä voidaan nähdä suora yhteys ihmisen hyvinvointiin. ⁶ Aina ei tarvita edes uutta. Monet satojakin vuosia käytössä olleet tilat palvelevat edelleen hyvin: ihmisellä on tarve tuntea juurtumista ympäristöönsä – tästä näkökulmasta vanhat alueet saattavat olla jopa uusia parempia.

Mutta kuinka vinoutunut kehitys oikaistaan, miten tarpeittemme ja ympäristön epätasapaino voidaan korjata? Ratkaisuksi ei riitä pelkkä tekninen innovaatio vaan tarvitaan kokonaisvaltaista ajattelutavan muutosta. Sekä niukat materiaaliset resurssit että sosiaalinen pääoma tulee käyttää järkevästi ja oikeudenmukaisesti.

Voidaksemme konkretisoida muutoksen edellyttämiä ratkaisuja, meidän on matkustettava vuoteen 2100. Tässä työssä kirjoitetaan uusiksi maankäyttöä ja rakentamista ohjaava säännöstö⁷. Sen lähtökohtana on välttämöttmyys: meillä ei ole enää varaa aloittaa kaikkea uudestaan – nyt pitää pärjätä sillä mitä jo on!

¹Almond – R.E.A. – Grooten M. – Petersen, T. (toim.) (2020): Living Planet Report 2020 – Bending the curve of biodiversity loss. WWF.

²United Nations Environment Programme (2021): 2021 Global Status Report for Buildings and Construction: Towards a zero-emissions, efficient and resilient buildings and construction sector.

³Starke L. (toim.) (2004): State of World, The Worldwatch Institute. 19.

⁴Eronen – Niskanen – Veijola – Simonen (2022): Alle 30-vuotiaiden nuorten aikuisten näkemyksiä hyvästä elämästä, Nuorten hyvä elämä -tutkimushanke, E2 Tutkimus. 34.

Kysely osoittaa, että noin kolmasosa nuorista aikuisista kokee elämänsä merkityksettömäksi ja vaikutusmahdollisuutensa vähäisiksi.

⁵Maslow A. H. (1943): A Theory of Human Motivation, Psychological Review, 50. 370-396.

⁶Ruuskanen P. (2021): Asumisen viihtyvyystekijöillä suuri vaikutus hyvinvointiin. Asuntosäätiön blogi, 9.9.2021.

⁷Maankäyttö- ja rakennuslaki, SDK 132 (1999). Finlex. Suomen oikeusministeriö ja Edita Publishing Oy.

*

1§

Rakennuksia ei saa purkaa

Talojen kertakäyttökulttuurista on siirrytty malliin, jossa rakennukset tulee suunnitella ensisijaisesti pysyviksi ja toistaiseksi ylläpidettäviksi. Rakennusten erillisistä suojelumerkinnöistä luovutaan ja lähtökohtaisesti kaikki rakennettu suojellaan. Erikseen voidaan merkitä rakennukset ei-suojeltaviksi, jolla tarkoitetaan niiden poistamista ympäristöä haittaavina. Lisäksi voidaan erityisistä syistä hyväksyä väliaikaisia rakennelmia muutamaksi vuodeksi: tällöin purkamisesta ja uusiokäytöstä tehdään suunnitelma jo rakentamisvaiheessa.

Rakennustalous oli pitkään yhteiskuntamme merkittävin yksittäinen materiaalisten resurssien syöppö. Vaikka rakennusten suunnitteluvaiheessa korostettiin uusien ratkaisujen pitkäikäisyyttä ja energiatehokkuutta, käytäntö osoitti, etteivät uudet ratkaisut eronneet kummemmin aikaisemmista. Kaikkein monimutkaisimmat rakennustyypit jäivät täysin vaille korjausta vain muutaman vuosikymmenen ikäisinä, ja päätyivät käyttökelvottomaksi jätteeksi. Samoin huomattiin, että rakennusten liiallisesta eristämisestä oli siirryttävä viisaaseen käyttäjän ja käyttökohteen mukaiseen lämmittämiseen. Oli paljon viisaampaa lämmittää tai viilentää olosuhteen kokijaa kuin seiniä tai huoneita, joissa ei oleskella.

2§

Pikavoitoista perintökaareen

Pitkäaikaista kiinteistönpitoa kannustetaan verotuksella. Rakennukset ja rakennelmat tulee nähdä monisukupolvisena investointina ja suhtautua niiden rakentamiseen niiden edellyttämällä vakavuudella. Liian lyhytaikaiset investointisuunnitelmat tai käyttötavoitteet kaatuvat niiden taloudelliseen mahdottomuuteen: kypsään ikään päässeiden rakennusten verotus on selkeästi uudempia matalampi. Julkisen talouden puolella omassa taseessa olevista kohteista ei makseta markkinaehtoista sisäistä vuokraa, vaan omiin kiinteistöihin suhtaudutaan pysyvänä tilana ilman tuotto-odotuksia.

Vuosituhannen vaihteen jälkeisinä vuosikymmeninä kaupungistuminen oli niin kiivasta, että asuntomarkkinoilla kaikki kävi kaupaksi. Sen seurauksena vain sukupolven ikäisten hoitamattomien rakennusten korjausvelka kasvoi järjestelmällisesti niin suureksi, että niiden totaalinen purkaminen alkoi houkutella omistajia. Kun kohteelle luvattiin vielä tonttia ”kehittämällä” lisää rakennusoikeutta, ei vanhaa rakennuksen säilyttämistä tukenut mikään. Pian kuitenkin huomattiin, että markkinatilanteen aiheuttaman vinouman vuoksi oli ajauduttu tilanteeseen, jossa käyttökelpoistenkin rakennusten oli väistyttävä. Luotiin rahoitusjärjestelmä, jossa vanha, kunnossa pidetty rakennus tuli verokohtelun jälkeen edullisimmaksi. Mallin myötä nykyisten rakennusten täydentäminen ja laajentaminen muuttui kaupunkien pääasialliseksi kasvun muodoksi.

3§

Talot panttijärjestelmän piiriin

Mikä toimii tölkeillä tai romuautoilla, toimii myös rakennuksilla. Mikäli ylipäätään rakennetaan sellaisia osia, joiden tiedetään tulevan jossain vaiheessa vaihtoikänsä päähän, tulee jo suunnitteluvaiheessa ratkaista kyseisten osien vaihtaminen ja jätteen kierrätys. Tarvittaessa tällaisille osille osoitetaan rakennusvaiheessa pantti, jonka saa takaisin, kun osa poistuu käytöstä oikein kierrätettynä.

Kierrättämiseen löydettiin ratkaisuja monien kulutustavaroiden kohdalla ennen rakennuksia. Nykypäivästä katsottuna tuntuu vieraalta malli, jossa käytettyä pakkausta tai tuotetta ei palautettaisi valmistajalle käytön jälkeen. Materiaalivarantojen ehtyessä ja raaka-ainetarpeiden erikoistuessa alkoi tuntua vielä ilmeisemmältä, että uudet tuotteet tulee tehdä vanhoista, eikä mitään materiaaleista saa hävitä prosessin aikana. Kestävämmät tuotteet ajoivat heikkotekoisempien ohi, sillä niiden elinkaaressa panttimaksuja ja uudelleentekovaiheita oli vähemmän.

Viimeiset rakennusjätteet vuodelta 2022

EPS-eristettä, purettua teräsbetonia, talotekniikkaroinaa

Rakentaminen ja rakennusten ylläpito ovat yksi isoimpia päästölähteitämme. Rakennusala kuluttaa puolet luonnon raaka-aineista ja 40% energiasta, sekä tuottaa 35% kaikista kasvihuonepäästöistä ja 30% syntyvästä jätteestä. Vielä vuonna 2022 vain pieni osa purettavien rakennusten jätteestä voitiin hyödyntää, edes osin. Kemiallisten prosessien tuloksena syntyneet rakennusaineet ja komposiittiratkaisut olivat erityisen huonosti kierrätettävissä, varsinkaan samankaltaisen tuotteen valmistukseen. Onneksi nykyään jätettä ei enää synny

4§

Rakennusta ei voi optimoida vain yhteen käyttötarkoitukseen

Uudet rakennukset ja rakennelmat tulee suunnitella aina niin, että ne sopivat tulevaisuudessa eri toiminnoille. Runko tulee mitoittaa siten, että rakennus voidaan hyödyntää halutessa asumiseen, työhön, opetukseen ja tuotantoon ilman suurempia muutostöitä.

Historian muinaisten rakennusten käyttötarkoitusta on ollut helppo muuttaa, kun rakennuskuori on ollut riittävän joustava ja vankka. Jälkiteollisen välivaiheen rakennusteollisuuden osaoptimointi johti vuosituhannen vaihteen molemmin puolin tilanteeseen, jossa kohteen käyttötarkoituksen muuttaminen ei useinkaan ollut järkevä eikä edes mahdollinen vaihtoehto. Uusilla säännöillä päästiin siihen, että rakennus on aina käytettävissä, vaikka toiminto sen sisällä muuttuisi toiseksi.

5§

Dynaaminen kaava ei rajoita toimintoja vaan synnyttää lisää laatua palkitsemalla

Kaava keskittyy uuden laadun synnyttämiseen ja sen riittävyyden kanavoimiseen eikä niinkään perinteiseen sallittujen toimintojen rajaamiseen. Dynaaminen kaava tunnistaa alueen ominaispiirteet ja esittää suunnitelman niiden rikastamiseksi. Esimerkkinä: lisärakennusoikeudella voidaan palkita sitä, joka lisää laatua yhteiseen ympäristöön. Aina rakennusoikeuden rajaaminen ei ole tarpeen, ja laadulliset tekijät voidaan sitoa vaatimuksiksi muuten vapaampaan tontin käyttöön.

Pitkäaikaisesti maankäytön suunnittelu oli nähty karttakuvana, jossa maan pinta jaettiin eri vyöhykkeisiin ja alueille osoitettiin käyttötarkoitus. Myöhemmin huomattiin, että kaksiulotteinen kuva ei ollut riittävä monimuotoisten ympäristöjen suunnitteluun. Lisäksi toimintojen määrittely vanheni nopeasti eikä vastannut enää uusiin tarpeisiin. Yhdessä kansalaisyhteisöjen ja markkinoiden kanssa syntyi malli, jossa ensin määritellään laadulliset tavoitteet, ja sitten ”huutokaupataan” niiden toteutus eniten yhteistä hyvää tarjoavalle tekijälle.

6§

Ulkotilat ovat osa luontoa

Asfaltti- ja kivikaupunkien ulkotilat on totuttu näkemään ei-rakennettuna palvelualueena. Vastedes kaikki ei-rakennusala on nähtävä vihertilana – tämä koskee kaikkia katualueita, puistoja tai sisäpihoja. Liikenne järjestetään heikompaa kulkumuotoa suosien sovussa viheralueiden kanssa.

Kaupunkien rakennustehokkuuksien kasvaessa saavutettiin vuosisadan puolivälissä piste, jossa kaupunkiympäristön ekologista monimuotoisuutta ei voitu enää riittävästi turvata, mikäli kehitys jatkuisi samalla tiellä. Radikaalein toimenpitein synnytettiin ajatusmalli, jossa kaikki rakennusten välinen alue määritellään osaksi luontoa. Mahdollinen liikenne tuli järjestää tämän luontokäytävän kautta. Ekologiset käytävät, hulevesien hallinta ja pienilmasto-olosuhteet paranivat nopeasti viheruudistuksen myötä. Liikennemuotojen kehittyessä ne eivät olleet enää riippuvaisia vettä läpäisemättömistä umpipinnoista.

7§

Rakennetun ympäristön jokamiehenoikeudet

Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen oikeutta käyttää rakennettua ympäristöä siitä riippumatta, kuka omistaa alueen tai on sen haltija. Yhteisten alueiden käyttämiseen jokamiehenoikeuksien sallimissa rajoissa ei siis tarvita omistajan lupaa, eikä oikeuksien käyttämisestä tarvitse maksaa mitään. Oikeuksia sovelletaan myös pidempään tyhjillään olleisiin rakennuksiin.

Keskustelu julkisen tilan käytöstä kävi kuumana muutaman vuosikymmenen. Laajan kansalaiskeskustelun myötä voitolle nousi periaate, jossa luonnon jokamiehenoikeudet ulotettiin myös urbaanille alueelle. Jokaisella kansalaisella oli tapahtumaoikeus yhteiseen tilaan, lupaa kysymättä: haluamansa tapahtuman saattoi pistää pystyyn ilmaiseksi. Syrjäseutujen ja kehityskohteiden tyhjillään olevat rakennukset löysivät oivallisesti käyttöä, kun asuttamisoikeuden myötä niiden valtaaminen sallittiin tietyin ehdoin. Tyhjillään olleet rakennukset toimivat nykyisellään hyvänä puskurina muuttovirtojen hallinnassa, myös globaalin oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.

8§

Paikallisuus tulee aina ennen globaalia

Seis siirtomaasaasteille ja liian pitkille toimitusketjuille: Kaikenlainen tuotanto tulee aina ensi sijassa tehdä mahdollisimman lähellä käyttöä. Rahan kanavoitumista paikallisiin tarpeisiin voidaan vauhdittaa paikallisvaluutalla.

Globaalit markkinat ja hetkellisen edullinen energia olivat synnyttäneet kehityksen välivaiheessa tilanteen, jossa isoimmat ja saastuttavimmat tuotteet kannatti teetättää mahdollisimman kaukana, ja raahata puoli-ilmaiseksi perille. Liiaksi etääntynyt tuotanto synnytti harhan tuotteiden päästöttömyydestä ja riittävyydestä. Pitkän harkinnan jälkeen markkinat kyllästyivät pitkien logistiikkaketjujen haurauteen, ja havaitsivat kuluttajien valmiuden maksaa hieman enemmän siitä, että tuote oli valmistettu lähellä. Saasteita tai jätteitä ei voitu enää ”myydä” naapurille, vaan tuottamisen kokonaisratkaisu tuli miettiä paikallisesti.

9§

Suuryksiköiden loppu

Toiminnot tulee järjestää lähtökohtaisesti riittävän pienissä yksiköissä. Tämä koskee niin palveluja kuin energiantuotantoa. Kaupunkialueilla kaikki päivittäisen asioinnin palvelut tulee löytyä kilometrin/mailin sisältä.

Pyrkimys toimintojen ja tuotannon keskittämiseen oli pitkään valtavirtaa. Suurissa kaupungeissa kaikki rakennukset oli kytketty yhteen tai kahteen suureen voimalaan, alempia kouluasteita yhdistettiin kiihtyvällä vauhdilla yliopistoihin, ja toimitilapuolella suuryritykset yhdistivät toimipaikkansa. Terveydenhoito oli jo aikaisemmin keskitetty muutamaan kaupunkiin, ja kaupan alalla palveli lähinnä hyperkokoluokan marketit. Keskittämistä perusteltiin kustannustehokkuudella ja palvelutarjonnan kasvattamisella. Organisaatioiden muutoksista oli tullut itseään toteuttava politikoinnin alalaji, jonka hyödyt haihtuivat usein ennen toimeenpanoa.

Lopulta kehitys saavutti lakipisteensä, ja suurten yksiköiden vetovoima loppui. Keskitetyissä toimistoissa ja kouluissa ei käyty entisessä määrin pitkien etäisyyksien ja etäyhteyksien helpottumisen takia. Kaupan alalla tavaramäärien kuljettaminen kaukaa ei enää houkuttabut, ja paikallispalvelut täydennettyinä nerokkailla kuljetusratkaisuilla yleistyivät.

10§

Osallistamisesta osallistumiseen

Kansalaiset otetaan mukaan suunnitteluun heti prosessin alkuvaiheessa. Kaikille tarjotaan aito osallistumisoikeus ja mahdollisuus vaikuttaa.

Kansalaisten osallistaminen yhteisiin kaavoitus- ja rakennushankkeisiin lisättiin kansalaisoikeuksiin sata vuotta sitten. Alkuinnostuksen jälkeen monet valtasi apatia, kun huomattiin, ettei osallistumisella ollut merkitystä lopputuloksille. Pahimmillaan osallistumismahdollisuudet evättiin vaihtelevin syin. Pitkäaikaisempana ongelmana osallistumishaluttomuus näkyi yleisenä merkityskadon laskuna ja piittaamattomuutena ympäristöstä. Ratkaisuksi kehiteltiin uusi malli aidosta osallistumisesta: yhteiset hankkeet tulee jatkossa aina hyväksyttää paikallisyhteisöllä ja ottaa osalliset mukaan suunnitteluun. Alkuun uusi malli koettiin vaikeana projektinhallinnan ja virkavelvollisuuksien työstämisen näkökulmista, mutta alun kankeuksien jälkeen malli on näyttänyt vahvuutensa, ja paikallisyhteisöjen onnellisuus noussut monta mittayksikköä.

Kaikki suunnittelu toteutetaan virtuaalisin työkaluin. Ratkaisut havainnollistetaan ja testataan ensin virtuaaliympäristössä. Kaikki hankkeet eivät päädy toteutukseen asti, vaan niiden toiminta virtuaalisessa metaversumissa riittää. Tällöinkin tilojen suunnittelua koskevat samat vaatimukset esimerkiksi saavutettavuudesta kuin fyysiseen toteutukseen asti päätyvillä hakkeilla.

*

Epilogi

Tämä työ tehtiin vuosien 2021–22 aikana osana Uusi Kaupunki -kollektiivin EXPO 2100 -hanketta. Työn päämääränä on ollut rakennusalan uusien kestävien paradigmojen kartoittaminen. Olemme käyneet rakentavia taustakeskusteluja useiden kollegoiden, asiantuntijoiden ja ystävien kanssa. Erityiskiitoksensa ajastaan ja ravistavista ajatuksistaan ansaitsevat Tuuli Kaskinen, Kristo Vesikansa ja Katja Lindroos.

Tahdomme ajatella, että kehitys kääntyy vielä positiiviseen suuntaan, välttämättömän niukkuuden ei tarvitse tarkoittaa vähempää eikä huonompaa. Vasta luopuminen nykyisistä rakenteista ja malleista voi mahdollistaa uuden ajattelun. Tarvitsemme radikaaleja avauksia, ilahduttavasti monet prosessit ovat jo käynnissä…

© JADA Arkkitehdit (JADA Oy) / tekijät Jussi Vuori, Erica Österlund