7.6.2018

180605_DIAGRAM MLT KORREKSJON

Keskustatyöpaja Porvoon torin ja empirekortteleiden kehittämiseksi

Porvoon kaupunki ja Elävä keskusta ry. järjestävät yhdessä Porvoon keskustan kehittämistyöpajan torstaina 7. kesäkuuta klo 14–18 Porvoon Taidetehtaalla.

– Keskustatyöpaja jatkaa laajaa keskustan ja empirealueen kehittämishanketta. Tavoitteena on elävä ja vetovoimainen keskusta-alue, jossa asukkaat viihtyvät ja yrittäjät menestyvät. Työpaja on maksuton, ja se on tarkoitettu niin asukkaille, kiinteistönomistajille, yrittäjille kuin päättäjillekin, kertoo kaupunkisuunnittelupäällikkö Eero Löytönen Porvoon kaupungilta.

– Työpajan tulosten pohjalta tehdään ehdotus lopulliseksi keskustan kehittämissuunnitelmaksi. Siksi on tärkeää osallistua ja kertoa mielipiteensä juuri nyt. Yhdessä tekemällä saamme parhaan tuloksen, elävän, viihtyisän ja vetovoimaisen keskustan, Eero Löytönen painottaa.

Uusi Kaupunki Kollektiivi Oy ja WSP-Finland Oy ovat laatineet alustavia suunnitelmia aikaisempien keskustaseminaarien työn jatkoksi. Työpajassa käsitellään neljää teemaa suunnitelmien pohjalta: tori, liikenne, pysäköinti ja täydennysrakentaminen. Työpajan tulosten pohjalta syntyy empirealueen kokonaissuunnitelma. Syksyn 2018 aikana on tarkoitus tehdä poliittiset päätökset tarvittavista asemakaavan tarkistuksista, katu- ja puistosuunnitelmista sekä pysäköinnistä.